Minimetso-leirillä

Nella on tosiaan nyt päässyt eroon kauluristaan. Ihan hyvin se siihen jo tottui, mutta onhan tuollainen uimarengas kesällä kuumakin. Pieni koira oli niin onnellinen, kun siltä otti kaulurin pois, ja rapsutti kaulasta. Ei jäänyt epäselväksi, että kutittihan se.

Tämä tötterö näyttää olevan koiraystävällisempi kuin lampunvarjostin

Viikonloppuna olin talkoilemassa paikallisen metsästysseuran järjestämällä MiniMetso-leirillä, jossa oli kaikkiaan 28 lasta, ikäjakauma 5 - 12 vuotta. Vedin siellä pienimpien lasten ryhmää rastilta toiselle ja Luppo pääsi mukaan maskotiksi.
Oli sillä kova homma olla vähintään joka toisen sylissä, usean lapsen talutettavana ja ruokittavana ja suunnilleen jokaisen paijaamana. Parin tunnin päiväunet Luppo otti autossa siinä välissä, mutta olihan meillä illalla väsynyt pentu.

Luppo tärkeässä tehtävässään

Lapset oppivat uutta ja maskotti on taustalla

On sillä kummalliset nukkuma-asennot

Pentukin sai ruokaa muiden lasten tavoin

Tänään porokoirapentu Essi tuli taas lenkkiseuraksi.Tällä kertaa ei saatu muita koiria mukaan, mutta kovasti Essi, Luppo ja Nella touhusivat ja leikkivät, eikä metsässä järven lähellä ollut onneksi liian kuuma.

Luppo, Essi ja Nella yhtenä mylläkkänä

Teimme verijäljen, jota koirat seurasivat vaihtelevasti. Opin itse taas jäljen tekemisestä paljon: sen kulku metsässä on aina merkattava, vaikka reitti näyttäisi miten helpolta tahansa. Ei sen mutkitteluja enää hetken päästä muista, vaikka niin luulee.
Essi näytti enemmän ilmavainuiselta, kun taas Luppo seuraili jälkeä nuuhkien maata omaan pohdiskelevaan tyyliinsä.
Nella löysi jäljen päästä luun ja oli kyllä kovin onnellinen koira.

Emä ja tytär lenkkikaverin kimpussa

Mitäs muuta me on touhuttu? No, Luppo on harjoitellut lisää pesuaineella peseytymistä (se pyöri jätevesissä ja oli mukana kääntämässä kompostia, hajustettu pesuaine oli aika kiva olla olemassa), ruokatarjoilun odottamista, haukkumisen lopettamista, luopumista ja maahan menoa. Tietenkin lenkkeily on säännöllisesti ohjelmassa, mutta muuten se tuntuu kyllä elävän kuin pellossa.

Luppo "koirien uima-altaassa", joka on ojaputrakko reilut 0,5 km päässä kotoa

Maanantaina meillä alkaa pentukurssi, jolloin ehkä saan taas lisää motivaatiota opettaa pennulle uusia juttuja. Nyt sillä on kuitenkin herkän oppimisen kausi, jota pitäisi hyödyntää. Pitäisi.

"Mitä sinä tulet siihen osoittelemaan, minä nukun nyt!"

Lupon ja Lempin touhuiluja

Ohhoh. Olipa jäänyt blogipäivitys vaiheeseen. Nyt tuleekin sitten kaksi kerralla.

Viime tiistaina meille tuli muutama koira omistajineen riehumistreffeille. Lupon kanssa pentuosastoa edustivat naapurin paimensukuinen suomenlapinkoira Peppi, joka on kolme viikkoa Luppoa vanhempi, ja Essi, neljän kuukauden ikäinen nuori lapinporokoiraneitokainen. Pentujen lisäksi matkaan tulivat kohta kolmevuotias lapinporokoira Sylvi ja aavistuksen vanhempi mudityttö nimeltä Å. Mudi sopi hyvin näiden maatiaisten joukkoon sukulaiskansamme, unkarilaisten, koirien edustajana.

Å

Koirajoukko tottui äkkiä toisiinsa ja ne touhusivat keskenään emäntäjoukon kävellessä hiljakseen eteenpäin. Mahtavaa seurata, miten koirat leikkivät tutustuen toisiinsa. Å muistutteli pentuja siitä, että vanhempia ja arvokkaampia koiria pitää kunnioittaa, vaikka toisaalta Peppi kiinnostikin sitä kovasti. Sylvi ja Essi esittelivät nopeuttaan ja ketteryyttään, kun taas Luppo lyllersi minkä lyhyillä jaloillaan pääsi. Ei ole helppoa olla porukan pienin, mutta Lupon onneksi aika tekee koko ajan korjausliikettä pienuuden suhteen.

Sylvi

Omalla koiraporukalla liikkuessa olen huomannut, että Luppoa ei tarvitse enää odotella, vaan voin kävellä ihan normaalia tahtia. Luonnollisesti isojen koirien haistelupysähtelyt auttavat Luppoa pysymään mukana, mutta yhtä kaikki se pysyy nyt meidän mukana.

Essi ja Luppo

Metsässä Luppo löysi jonkin omasta mielestään mahtavan hajunkin. En tiedä, oliko se pyörinyt jossain sienessä vai jonkun eläimen paskassa, mutta pahalle se pieni haisi. Se pääsikin illalla harjoittelemaan ihan sampoopesua nakkipalojen kanssa.

Luppo, Essi ja Hemmi

Riehumisillan ja suihkun jälkeen Luppo nukkuikin ihan koko yön, tai ainakaan en itse herännyt sen yöllisiin touhuiluihin. Parina yönä se on herättänyt minut tökkäämällä kylmällä kuonollaan paljaaseen ihoon. Siinä unihiekat karisevat supervauhtia.
Korkeammassa sängyssä olisi kieltämättä hyvät puolensa, sellaisessa pentu ei yltäisi yllättämään nukkuvia ihmisiä.

Sovimme riehumisporukan kanssa uudet treffit viikon päähän. Riehumisen lisäksi ajatuksena on kokeilla vähän jälkijuttuja ja nenän käyttöä.

Luppo kokeilikin viime viikonloppuna henkilöetsintää: äitini meni piiloon muutaman metrin päähän kiven taakse ja pentu sai olla etsintäkoirana. Hienosti se löysi jäljen,vaikka sille ei edes ollut tiputeltu ruokaa. Voi sitä pienen koiran ylitsevuotavaa riemua, kun se ihan itse löysi metsään ”eksyneen” ihmisen! Herkutkaan eivät olleet niin hyvä palkkio kuin paijaava ihminen.

Viikonloppuna kokeiltiin myös NoseWorkia Nellan mielenvirkistykseksi. NoseWorkissa  koira opetetaan tiettyihin hajuihin, mitä se sitten etsii erilaisista paikoista (lisää lajista: http://www.noseworkfinland.com/nose-work-finland/lajiesittely/). Olen hankkinut itselleni ensimmäistä opetettavaa hajua, joka on eukalyptus. Tiputin haju-uutetta reikäkantiseen pilttipurkkiin laitettuun pumpulilappuun. Koira palkataan ensin siitä, että se nuuhkii hajupurkkia. Sen jälkeen lisätään ympäristöön toinen, hajustamaton purkki ja taas palkataan vain hajupurkin nuuhkimisesta. Omassa purkkitelineessä on paikat vain kolmelle purkille, mutta se on ihan hyvä määrä alkeisharjoitteluun.

Nose Work -purkkiteline

Hajupurkki kiinnosti Luppoakin kovasti ja kun sen nuuhkimisesta sai vielä herkkuja, niin kiinnostus vain lisääntyi. NoseWorkia pitää siis alkaa reenata Lupon kanssa.  

Tämän viikon lopulla olisi pentujen ensimmäisten rokotusten aika. Luppo kuitenkin odottaa rokotustaan viikonlopun yli elokuun ensimmäiseen päivään, jolloin meidän oma eläinlääkäri palaa kesälaitumilta sorvin ääreen.

Laitan tähän loppuun Lempin omistajan ottamia kivoja kuvia. Lempi opettelee kaupunkielämää ja viihtyy ulkoilemassa Mustikkamaalla. Se treenaa hienosti jälkeä, antaa omistajan hakea lelun merestä jos vesi on liian kylmää, ja näyttää omistajalleen, että pienikin pentu osaa kiivetä hienosti. Eikä se ole enää edes kovin pieni, vaan on ottanut kokoeroa Luppoon kiinni kovasti.

Neppu toipilaana ja pentujen kuulumisia

Onpa aika rientänyt ja blogi ollut päivittämättä aivan liian kauan.

Nella kävi tosiaan kohdunpoistossa viime tiistaina. Sillä olikin ollut vähän tulehdusmuutoksia kohdussa, joten kohdunpoisto näin nopealla aikataululla pentujen jälkeen oli tällä kertaa todella hyvä ratkaisu. Kohtutulehdus on tauti, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Onkin helpotus, että enää Nellan kanssa ei tarvitse miettiä märkäkohdun riskiä. Saanalla oli nuorena märkäkohtu, ja se kokemus opetti kunnioittamaan vakavaa tautia.

Leikkaushaavan suojaaminen on aika mielenkiintoista. Kaksi ensimmäistä päivää siinä oli suojaava side, eikä Nella onneksi pyrkinyt nuolemaan haavaa. Kaiken varalta sillä on kuitenkin ollut ensin kaikenlaisia T-paitavirityksiä ja uusimpana kokeiluna ns. pehmytkauluri. Se ei vie koiralta näkyvyyttä perinteisen ns. lampunvarjostinkaulurin tavoin. Silti kauluriin tottumiseen meni aikaa.

Nyt meidän jengistä on kaksi viidesosaa toipilaana, joten tämä on oikea sairastupa. No, aika parantaa, ja hyvät kipulääkkeet auttavat kestämään ajan kulumisen hitautta siinä prosessissa.

Käytiin viime torstaina Lupon kanssa Jokioisten Elokierto-teemapuistossa tutustumassa koiratapahtumaan. Siellä oli teemailta, jossa koirien nenänkäyttö oli pääosassa. Tuollaisessa tapahtumassa pentua on hyvä sosiaalistaa niin ihmisiin kuin toisiin koiriinkin.

Harmittavasti unohdin kameran kotiin, kun käytiin tapahtumassa.

Luppo oli erittäin kiinnostunut lammaspaimennuksesta. Se istui sylissä (että näki paremmin) ja tuijotti herkeämättä, miten bordercollie avusti lampaiden kuljettamisessa aitaukseen. Pieni kirsu pyöri, kun uudet hajut täyttivät pienen koiran päätä. Paimennus on tosiaan se juttu, mitä pitää vielä päästä kokeilemaan.

Reilussa tunnissa tavattiin noin 48 eri ihmistä, jotka kaikki halusivat silittää pientä pentua. ”Onko se lapinkoira?” ”Ei, kun lapinporokoira, vaikka onkin näin pörröinen.” Hyvää treeniä tuollainen reilun sadan ihmisen joukko, jossa kaikki olivat ystävällisiä pienelle koiralle.

Hevoset vähän pelottivat pientä, mutta onneksi ne pysyivät tarmokkaan haukun ansiosta (?) kaukana vahtikoirasta.

Tavattiin myös elokuun alussa alkavan koirakoulun opettaja, jolle kävin esittelemässä Lupon. Nella kävi hänen vetämällään pentukurssilla ja sai sieltä hyviä eväitä koiran elämään. Nyt mennään sitten kouluun jo toisessa polvessa.

Luppo aamukasteen kastelemana

Eläinkaupassakin on käyty ostamassa panta ja autohäkki. Luppo alkaa olla jo tottunut shoppailija. Hankittiin vaaleanpunainen panta, niin meidän rajoittuneiden ihmisten on helpompi hahmottaa pentu tyttökoiraksi. Se sopii myös hyvin Hemmin kipsin väriin.

 
Pentujen kuulumisiakin on tullut kivasti. Se lämmittää suuresti kasvattajan mieltä, kun huomaa, miten pennut ovat löytäneet niin itsensä näköiset kodit.

Tähtivalokki on kunnostautunut kahlekuninkaana ja ihmisiä hurmaavana otuksena.

Äijä on kotiutunut pihavahdiksi ja miesten töihin. Alla omistajan ottama kuva siitä, kun naapurin Hippu kävi Äijän kanssa leikkimässä. 



Tuiskun ja Kihokin kuulumisia saa onneksi seurata Facebookissa, jossa onkin mukavasti päivityksiä pentujen elämästä.

Kihokki, tai siis Ritu, on myös kasvanut kovasti. Sen koirakaverina on chihuahua, joka oli samankokoinen silloin kun pentu muutti omaan kotiinsa. Nyt chihauhau on jo 10 cm matalampi kuin Ritu. Sekin on ollut mustikassa ja mukana perheen touhuissa.
Tuisku opettelee aktiivisesti uusia asioita ja nauttii perhe-elämästä. Enpä ihmettelisi, vaikka joskus ilmestyisi valokuvakirja nimeltä "Tuiskutuksia - kertomuksia pohjoisen pojan elämästä".
 
Myös (Lu)Mikki ja Aikku (Ailakki) nauttivat elämästä, käyvät mustikassa ja polskimassa Päijänteessä. Vanha harrastus, perunannosto, on myös mukana omassa kodissa. Laitan tähän loppuun omistajan ottamia kuvia tytöistä.

Aikku söpöstelee

Mikillä näkyy olevan tutut lelut

Mikki ei pelkää mutakylpyjä

Bestikset

Kesällä on kiva viilentyä vedessä

Minkä nuorena oppii, sen aina osaa.

Aika rientää

Nyt kun meillä on enää Luppo tähdittämässä reaaliaikaisia tapahtumia ja muiden pentujen kuulumiset ovat nykyaikaisesti etäyhteyksien päässä, on kiva muistella lasten kasvua pienestä pitäen. Kokosin yhteen imetyskuvia, joista näkee hyvin pentujen koon verrattuna emään.

Maailmassa vasta Aikku, Tuisku, Äijä, Lempi ja Luppo
(=Ailakki, Ukon- ja Äijäkuukunen, Tähtivalokki ja Luppoarnikki).

Tuore emä tietää luonnostaan, mitä pitää tehdä

Tässä ovat jo vähän isommat pennut.
Ylärivissä Luppo, Tähtivalokki (valkoinen sukka), Ailakki ja Äijä

Pojat syövät (ja kastuvat) eri tavalla kuin tytöt

Tässä kuvassa laatikko on siirretty väliaikaisesti saunasta vinttiin,
koska kummalliset ihmiset halusivat välillä saunaan itsekin.

Seitsemän pentua täyttää tilan todella hyvin.
Entä jos niitä olisi ollut vaikka kymmenen?

Pentulaatikko vaihdettiin isompaan malliin,
johon kuului makuuhuoneen lisäksi vessa

Emän tassun mittaisia pentuja. Nellan karvanlähtö alkaa näkyä.

Lelut mukana kuvassa.

Tässä on jo pannatkin käytössä.
Korpikihokin punainen panta erottuu hyvin

Pystybaarissa alkaa olla jo tungosta,
vaikka ulkoterassilla olisikin muuten tilaa.
Nella seisoo kuin sahapukki pentujen päällä.

Kihokki ja Valokki ovat jo omissa kodeissaan,
viisi mahtuu hyvin tissille.

Luppoaikaa

Niin se Äijä tosiaan lähti ja nyt Luppo on täällä ainoana pentuna. Tuntuu kyllä todella hiljaiselta. Vähitellen pitäisi varmaan tehdä Tuiskun perheen tavoin suunnitelmaa koiran kouluttamisesta. Nenätyöskentelyä ja perustottelevaisuutta ainakin leikkimisen ja rauhoittumisen vahvistamisen lisäksi tulee ohjelmaan.

Eilen aamulla tosiaan kerroin Äijälle, että illalla sitten on muutto omaan kotiin edessä. Se halusi sen jälkeen viettää aikaa ihmisten kanssa aivan kuin keskustellakseen vielä viimeiset kerrat. Iltapäivästä käytiin vielä pariin kertaan mettälenkillä, että uni maittaisi paremmin matkalla.

Lämpimänä kesäpäivänä on kiva uida vähän

Pennut löysivät Saanan jemman metsästä.
Pummitätiä hivenen harmitti...

Äijä kävi vielä puutarhassa piknikillä

Ei tää tyyppi ressannut lähtöä

Juuri ennen Äijän ihmisten tuloa, se veti vielä kunnon leikit siskon kanssa. Painitkin saivat trampoliiniulottouuden, kun teltan seinä toimi mukavan joustavana alustana. 

Joustava teltan seinä on kuin seinätrampoliini

Aamulla sainkin viestin, että matka oli mennyt ensimmäisen puolen tunnin itkeskelyä lukuunottamatta hyvin. Kuvien perusteella Äijällä näytti olevan täysi työ hienoon ympäristöön tutustumisessa. Siinä sillä riittääkin työsarkaa, kun ottaa haltuun koko pihapiirin hallinnan ja äijäilee vähän naapurin tyttökoirallekin. Todella mukavat ihmiset Äijäkin sai itselleen.

Seurakoiran tärkeä tehtävä on olla läsnä

Tuiskun kuulumisia

Äijä lähti tänään kotiin. Hakijoiden tullessa pihaan poika selvästi tiesi, että nämä on ne mukavat ihmiset, joista on puhuttu - ja käveli autolle vastaan. Luppo taas jäi taka-alalle. Ei siis ollut mitään epäilyjä, etteikö Äijällä ollut oma koti mielessä.

Laitan Äijä- ja Luppo -kuvia myöhempään päivitykseen, koska tänään sain tosi hienon sähköpostin Tuiskun perheeltä. He lupasivat, että tekstin ja kuvat saa julkaista blogissa, joten erittäin mielelläni laitan tämän jakoon. Alla siis "vieraskynän" tekstiä Tuiskun kuulumisista.

"Tuisku on osoittautunut juuri sellaiseksi rohkeaksi ja reippaaksi koirapojaksi, jota Kirsiltä toivoimmekin kun kuulimme pentueen syntymisestä. Haimme aktiivista harrastuskoiraa moneen puuhaan ja Tuiskulla näyttää tähän olevan hienot eväät matkassaan.

Matka uuteen kotiin oli varmasti Tuiskun tähän astisen elämän pisin autoilu ja puolentoista tunnin matkasta puolet meni kivasti nukkuessa. Sitten puolivälin jälkeen matka alkoikin jo kyllästyttämään ja vinkunan päälle tuli oksennus, pissa ja kakka, joiden kaikkien välissä pysähdeltiin häkkiä siivoamaan muutamaan minuutin välein. Loppumatka sitten mentiin taas jo yhtä kyytiä ja ehkäpä vointikin oli jo parempi.

Tuisku on nyt ollut meillä torstaista asti ja ensimmäiset yöt se on nukkunut kylpyhuoneessa siten, että lapset ovat nukkuneet kädenmitan päässä patjalla. Yöt ovat menneet rauhallisesti ja eipä päivämakoilluillakaan yksin olo pihalla tai tyhjässä takkahuoneessa ole levottomuutta aiheuttanut. Joitakin huolestumisen hetkiä Tuiskulla on ollut erilaisista uusista äänistä ja voimakkaimmin se on reagoinut metsälenkillä kuuluneeseen naapuruston koirien haukuntaan. Se tuntui kovin pelottavalta ja niinpä sitten nyt aloitimme haukkujen kuuntelun siedättämisen sisälläkin Youtubesta löytyvillä haukkuvideoilla. Muitakin meluääniä löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta, joten hyvää harjoitusta saa kotonakin maailman melskeisiin.

Tuisku on selvästi hyvin itsenäinen ja leikeissäänkin riehakas tuiskuttaja, joten jo nyt koulutuksen alkutaipaleella otamme leikkeihin paljon luoksetuloa, ihmisten seuraamista ja nenätyöskentelyä sekä leikin jälkeistä rauhoittumista. Kostutetut nappulat on jo pariin kertaan kaivettu nurmikon seasta ja olemme leikkineet namu-kupin-alla -leikkiä, jossa nurin käännettyjen kuppien alla on herkkupala. Hienosti Tuisku niitä lähtikin työntelemään ja ihmettelyn jälkeen, vielä aika satunnaisesti tosin, siinä sivussa kuppi on kaatunut ja namu päässyt parempiin suihin.

Seuraavien päivien aikana on Tuiskulla edessään sitten taasen autoilua, vähän lähijunailuun totuttelua, ensimmäisiin paikallisiin koirakavereihin tutustumista ja maailman laajentamista. Tähän asti Tuisku on talossamme asustanut vain toisessa kerroksessa ja oman pihan lisäksi olemme tutustuneet lähimetsään, jossa onkin hienoja kallioita kiipeiltäväksi ja kanervikkoa pöllytettäväksi.Ensipäivät olemme takapihalta metsään lähtiessä käyttäneet valjaita ja pitkää liinaa, joka mahdollistaa vapaan juoksun, mutta tarvittaessa estää kallion jyrkänteelle tai naapurin tontille menon. Nyt kun molemmin puolinen varmuus on jo lisääntynyt ja vahvistamme vielä ihmisen seuraamista, niin voinemme lähteä metsään ilman varpuihin takertelevaa liinaakin.

Terveisin Tuiskun perhe Kirkkonummelta."