Neppennut: Arkista touhuilua

Pennut ovat jo melkoisen leikkisiä. Olen yrittänyt muistaa leikittää niitä, että ne osaavat leikkiä myös ihmisen kanssa. Keskenään ne temuavat kyllä ihanan paljon. Eilenkin illalla iltavillin aikaan ei voinut kuvitella, miten noin pienistä eläimistä voi lähteä niin kova ääni. Tassut jytisivät lattiaan ja kuului kumeaa murinaa, joka olisi voinut olla peräisin leijonalaumasta. Ison koiran äänet pienissä yksilöissä.

Tähtivalokki ja narupallo

Kaivelin eilen Nellan ja Saanan lelukorista myös vinkuleluja. Ne näyttivät kiinnostavan huomattavasti enemmän kuin vinkut ovat koskaan kiinnostaneet noita isoja koiria. Ensin tietenkin pelotti, että mikä tuo ääni on, mutta kun pääsivät itse vinguttamaan lelua, alkoi semmoinen piippaus, että oksat pois. Joku siinä äänessä vaan on niin hienoa.

Vähitellen pitäisi alkaa totuttautua ajatukseen, että yhtä vaille kaikki lentävät viimeistään ensi viikolla pesästä. Voi talo tuntua hiljaiselta sen jälkeen. Ehkä sekä Saana että Nella huokaisevat helpotuksesta ja Luppoarnikki taas ihmettelee leikkikavereiden puutetta. Itse saatan tottua taas siihen, että kengistä on helppo löytää parit. Nyt näitä feikkicrocseja tulee yhdisteltyä suorastaan ennakkoluulottomasti, kun ei koskaan tiedä, missä oikeat parit ovat.

Tuisku ja eriparikengät

Laitan tähän loppuun kuvia alkuillan ulkoilusta. Ketään ei varmaan yllätä, että kun ensin käy kasteluttamassa pennut saviojassa ja sitten vie ne hiekkakasalle, niin pennuista tulee suorastaan hiekkahuurrettuja tyyppejä. Onneksi puhdas hiekka rapisee kuivuttaan pois.