Ulkoilupäivä

Meillä on edelleen rauhallista. Hemmi viettää vielä muutamia päiviä sairaalassa, kun käden murskamurtuma ei ole kaikista helpoin hoidettava. Itsekin siis käyn Hämeenlinnassa päivittäin, joten nyt ei ole vapaa-ajan vietto-ongelmia. Tämäkin teksti on nyt vähän tajunnanvirtaa ilman että kuvat liittyvät tekstiin oikein millään lailla. Kuvituskuvina kuitenkin illan touhuja mettä- ja tielenkiltä sekä tietenkin hiekkakasalta.

Helikopterin ylilentoa kuunnellaan ihmeissään

Pentuaitaushan purettiin jo ennen juhannusta ja nyt lapset ovat saaneet ulkoilla ihan vapaasti. Öisin olen sulkenut ne sisälle, ettei vain kettu, ilves tai huuhkaja saa saalista, jos moisia lihansyöjiä eksyisi pihaan. Viime kesänä ilves käveli autotallin nurkalla, joten pieni huoleni ei ole ihan tuulesta temmattu. Uskon kyllä, että vanhemmat koirat ovat sellainen pelote ja puolustuslinnake, että niistä on ainakin vähän estettä ja vastusta tarvittaessa. Lenkilläkin Saana näytti huolehtivan pienistä, kuten pummitätin kuuluukin.

Siellä ne menee.
Emä ja pummitäti pitävät pienistä huolen, kun ihminen ei ehdi samaan vauhtiin.

 On se kyllä tosi kiva tulla kotiin, kun entisen kahden asemesta tulee jopa kahdeksan iloista hännänheiluttajaa vastaan. Ne kertovat ihan koko kehollaan, miten mukavaa on, kun ihminen tulee kotiin. Etenkin Puna-ailakki, joka ei pysy nahoissaan, kun se on vain niin iloinen pieni. Heti, kun puhuttelen sitä sanomalla ”pieni punainen”, on toinen heti katollaan. Ihana pentu. 

Punainen Ailakki. Ihanan iloinen tyyppi.

On muuten ollut aika vaikea opetella laskemaan vain kuuteen. Korpikihokin muutettua toiseen kinkeripiiriin muistaa aina siitä, kun hakee seitsemättä pentua. Eikä niitä ole enää kuin kuusi. Tai usein pentuja laskiessa pääsen ensin laskuissani viiteen, ja sitten huutelen Luppoa. Se tuleekin sitten usein jostain omilta hommiltaan.

Luppo. Tällä kertaa omat hommat ovat vähän yksityisempiä asioita.

Pienetkin ovat jo oppineet minigrip-pussin rapinan merkityksen. Se tarkoittaa herkkuja. Minulla on (lähes) aina frolickeja taskussa ja pussin rapina saa nykyään pennutkin innostumaan. Moni niistä yrittää etsiä taskusta herkkuja omatoimisestikin, mutta siihen en kuitenkaan kannusta. Saana on näyttänyt, miten tehokas tuollainen porokoira osaa olla taskuvarkaan ammatissa. Minulla onkin aika moni takki, joista taskuvaras on vienyt taskun. Mitäs jätän herkkuja Saanan etsittäväksi. Toinen on kovin tyytyväinen, että herkkujen etsintäleikissä on vähän haastetta. 

Äijä

Tuisku

 Tuisku

Paratiisiksikin tätä meidän pentuympäristöä on sanottu. Ehkä kuitenkin välillä koirat elävät rapatiisissa, ja sisälläkin on hiekkaa ihan omiksi tarpeiksi. No, toisaalta meillä on myös sanomalehdet mattoina, joten muutama hiekkamuru ei tunnu missään. 

Rapatiisi

Tänään, kun tulin sairaalavierailulta sisälle, ihmettelin, että mitä ihmeen mursketta on lattialla. Tarkempi tutkimus selvitti, että pennut osaavat luonnonlääkintää. Ehkä joku niistä on ollut ripulilla, kun sille on tuotu lääkkeeksi hiiltä. Pennut ovat tainneet käydä hakemassa hiiliä tulipaikalta, liekö johonkin roiskahtanut vähän pekonirasvaa tai jotain, kun hiilenpalanen on ollut niin kiinnostava. 

Muistutus itselle: Ei kannata yrittää lakaista lattiaa harjalla, kun kaikki kuusi pentua ovat sisällä.  

Lopuksi huono kuva hienosta Tähtivalokista: pieni nosti korvat pystyyn! Nyt se on ihan oikea pystykorvainen koira. 

Tähtivalokki ja pystyt korvat